Huhtamäen joululahjoitus UNICEFin kautta tulvauhreille

HUHTAMÄKI OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 10.12.2010 KLO 9.00
  
Huhtamäki Oyj tukee tänä vuonna joululahjoituksella UNICEFia.  Lahjoitusvarat käytetään Pakistanin tulvakatastrofista kärsivien lapsien auttamiseksi.

 

Pakistanin tulvista kärsii parhaillaan yli 20 miljoonaa ihmistä, joista puolet on lapsia. Kärsineiden määrä on kolminkertainen verrattuna vuoden 2004 tsunamiin. Ihmiset ovat vailla kotia, sadot ovat tuhoutuneet ja lapsia uhkaavat likaisen veden aiheuttamat taudit.

 

UNICEFin avustusoperaatio keskittyy tässä vaiheessa työskentelyyn tautiepidemioita ja nälkää vastaan sekä lähestyvään talveen valmistautumiseen. UNICEFin tuella yli miljoona pakistanilaista lasta saa päivittäin puhdasta vettä. Lapsia muun muassa rokotetaan,  heille tarjotaan lisäravintoa ja perustetaan väliaikaisia oppimiskeskuksia. Lisäksi lastensuojelullinen työ ehkäisee lasten joutumista hyväksikäytön, ihmiskaupan ja väkivallan kohteiksi.

 

Huhtamäki on tukenut jouluisin erilaisia ympäristönsuojeluun tai sosiaaliseen hyvinvointiin liittyviä hankkeita. Tänä vuonna lahjoitus haluttiin kohdistaa Pakistanin tulva-alueelle sen mittavan avuntarpeen vuoksi.

 

Joululahjoituksen myötä Huhtamäki haluaa toivottaa kaikille sidosryhmilleen rauhallista ja hyvää joulua!

 

HUHTAMÄKI OYJ
Konserniviestintä

 

 

Huhtamäki-konserni on johtava kuluttaja- ja erikoispakkausten valmistaja, jonka liikevaihto oli 2 miljardia euroa vuonna 2009. Tarjoilu- ja kuluttajatuotepakkausmarkkinoita palvelee noin 13 000 työntekijää 54 tehtaassa ja useissa myyntikonttoreissa 33 maassa. Emoyhtiö Huhtamäki Oyj on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä, ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa. Lisätietoja osoitteessa www.huhtamaki.fi.