Huhtamäki on saattanut päätökseen tarjoilupakkausyksiköiden oston Kiinassa

 
HUHTAMÄKI OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 7.9.2017 KLO 8:00
 
Huhtamäki on saattanut päätökseen tarjoilupakkausyksiköiden oston Kiinassa
 
Huhtamäki on saattanut päätökseen International Paperin tarjoilupakkausliiketoimintojen oston Kiinassa. Yritysoston myötä Huhtamäki laajentaa valmistusverkostoaan itäiseen Kiinaan ja vahvistaa sekä kapasiteettiaan että kyvykkyyttään palvella Pohjois-Kiinassa toimivia asiakkaita.
 
Yritysosto koostuu kahdesta Shanghaissa ja Tianjinissä sijaitsevasta tuotantolaitoksesta, joiden palveluksessa on yhteensä noin 200 työntekijää. Hankittavan liiketoiminnan liikevaihto vuonna 2016 oli noin 19 miljoonaa euroa. Velaton ostohinta oli 15 miljoonaa euroa. Toiminnot liitetään osaksi Foodservice Europe-Asia-Oceania -segmenttiä 1.9.2017 alkaen.
 
Media: Katariina Hietaranta, viestintäjohtaja, puh. 010 686 7863
Sijoittajat: Kaisa Uurasmaa, sijoittajasuhdepäällikkö, puh. 010 686 7815
 
HUHTAMÄKI OYJ
Konserniviestintä
 
Huhtamäki on maailmanlaajuisesti toimiva ruuan ja juoman pakkaamisen asiantuntija. 77 tuotantolaitoksen ja 24 vain myyntiin keskittyvän yksikön verkostomme yhteensä 34 maassa antaa meille erinomaiset valmiudet tukea asiakkaidemme kasvua kaikkialla, missä he toimivat. Noin 17 400 työntekijäämme kehittää ja valmistaa kolmea eri teknologiaa hyödyntäen pakkauksia, jotka auttavat huipputuotteita saavuttamaan enemmän kuluttajia, helpommin. Liikevaihtomme vuonna 2016 oli 2,9 miljardia euroa. Emoyhtiö Huhtamäki Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä, ja yhtiön pääkonttori on Espoossa. Lisätietoja osoitteessa www.huhtamaki.fi.