Huhtamäen lahjoituksen avulla puhdistetaan muovijätettä Mithi-joesta Mumbaissa, Intiassa
HUHTAMÄKI OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 12.10.2020 KLO 10.00
Huhtamäen lahjoituksen avulla puhdistetaan muovijätettä Mithi-joesta Mumbaissa, Intiassa
Maailmanlaajuisesti johtava vastuullisten elintarvikepakkausten toimittaja Huhtamäki lahjoittaa 600 000 euroa projektiin, jonka tavoitteena on pysäyttää muovijätteen päätyminen Intian valtamereen Mithi-joesta Mumbaissa, Intiassa. Projekti on yksi kolmesta hankkeesta, joita Huhtamäki rahoittaa osana 100-vuotisjuhlavuottaan. Tavoitteena on vastata maailmanlaajuisiin kestävän kehityksen haasteisiin, sekä rakentaa ja oppia kiertotaloutta edistävistä hankkeista.
Mithi-joen puhdistushanketta vetää kansainvälinen yhteistyöverkosto, johon kuuluvat YK:n teknologia- ja innovaatiolaboratorio UNTIL, Teknologian tutkimuskeskus VTT, RiverRecycle sekä Earth5R. Kullakin kumppanilla on oma roolinsa projektissa, jonka tavoitteena on käyttää uutta teknologiaa muovijätteen keräämiseen joesta sekä kasvattaa tietoisuutta toimivasta jätteenkäsittelystä muutoksen vauhdittamiseksi paikallisella tasolla. Projektissa kehitetään myös tapoja nostaa jätteen arvoa tekemällä siitä esimerkiksi polttoainetta, kemikaaleja, bioenergiaa tai lannoitteita.
Intialainen kansalaisvetoinen ympäristöliike Earth5R ajaa muutosta paikallisella tasolla järjestämällä käytännönläheisiä työpajoja toimivasta jätteenkäsittelystä ja kierrätyksestä tärkeimpien sidosryhmien kanssa.
RiverRecycle, suomalainen cleantech-startup toimittaa teknologian, jonka avulla muovi ja kelluva jäte kerätään joesta kierrätettäväksi pysäyttäen näin jätteiden kulkeutumisen Intian valtamereen.
Teknologian tutkimuskeskus VTT kerää ja analysoi dataa kelluvasta jätteestä ja sen vaihtelusta eri vuodenaikoina, jotta joen puhdistustoimet saadaan optimoitua ja jätteen kierrätysprosesseja kehitettyä. VTT jakaa kerätyn tiedon tukeakseen tulevia kiertotaloutta edistäviä tutkimuksia ja hankkeita.
YK:n teknologia- ja innovaatiolaboratorio UNTIL johtaa projektia ja tarjoaa erityisosaamistaan niin paikan päällä Intiassa kuin kerätyn jätteen arvon nostamisessa lajittelulla ja kierrättämällä.
“Yhteistyökumppanit ovat tyytyväisiä saadessaan työskennellä Huhtamäen kanssa ja odottavat innolla tämän uraauurtavan hankkeen toteuttamista seuraavan 18 kuukauden aikana”, kiertotalousjohtaja ja professori Joseph Adelegan YK:n teknologia- ja innovaatiolaboratoriosta kertoo. ”Kerätty data tukee myös tulevia kiertotaloutta edistäviä tutkimuksia ja voi toimia lähtöpisteenä uusille, resursseja viisaasti hyödyntäville puhdistushankkeille”, hän jatkaa.
Huhtamäen toimitusjohtaja Charles Héaulmé sanoo: “Huhtamäki on sitoutunut suojelemaan ihmisiä, ruokaa ja maapalloa. Tuemme mielellämme paikallisia hankkeita yhdessä kumppanien kanssa, opimme näistä kokemuksista ja viemme systeemitason muutosta maailmanlaajuisesti eteenpäin kohti kiertotaloutta ja kestävää tulevaisuutta.”
Lisätietoja:
Reeta Eskola, viestintäpäällikkö, puh. 040 779 9754
Professori Joseph Adelegan, Circular Economy Lead, YK:n teknologia- ja innovaatiolaboratorio UNTIL, joseph.adelegan@un.org, puh. 040 370 4549
HUHTAMÄKI OYJ
Konserniviestintä
YK:n teknologia- ja innovaatiolaboratorio UNTIL pyrkii viemään ihmiskuntaa eteenpäin tukemalla ja hyödyntämällä innovaatioita ja nousevaa tekniikkaa luodakseen vaikutuksia kiireellisimpiin kehityshaasteisiimme. until.un.org
Teknologian tutkimuskeskus VTT on visionäärinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiokumppani, joka tarttuu globaaleihin haasteisiin ja luo niistä kestävän kasvun mahdollisuuksia. www.vttresearch.com
RiverRecycle on suomalainen cleantech-startup, joka tarjoaa kestävää jokienpuhdistuspalvelua ilman tarvetta jatkuvalle rahoitukselle. RiverRecycle kerää muovijätteen ja tekee siitä markkinoille kelpaavia tuotteita pyrolyysin avulla. www.riverrecycle.com
Earth5R on intialainen kansalaisvetoinen ympäristöliike, joka tuo yhteisöt saman pöydän ääreen ja luo eri sidosryhmien vetämää symbioottista ekosysteemiä. Asuinrakennukset ja paikalliset yritykset siirtyvät kohti nollahukkaa ja samaan aikaan luovat paikallisesti positiivisia vaikutuksia niin ympäristöön, sosiaalisesti kuin taloudellisestikin. www.earth5r.org
Huhtamäki on maailmanlaajuisesti johtava vastuullisten pakkausratkaisujen toimittaja, joka mahdollistaa hyvinvointia ja sujuvaa arkea kuluttajille ympäri maailmaa. Innovatiiviset tuotteemme suojaavat noutoruokaa ja elintarvikkeita, varmistaen niiden hygieenisyyden ja turvallisuuden, sekä ehkäisevät ruokahävikkiä. Toimimme kaikessa kestävää kehitystä edistäen. Olemme sitoutuneet saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon ja suunnittelemaan kaikki tuotteemme kierrätettäviksi, kompostoitaviksi tai uudelleenkäytettäviksi vuoteen 2030 mennessä.
Olemme mukana UN Global Compact -yritysvastuualoitteessa ja vuonna 2020 MSCI ESG Ratings antoi meille A-luokituksen asteikolla AAA ─ CCC. Tehdäksemme osamme ilmastonmuutoksen torjumiseksi olemme sitoutuneet asettamaan Science Based Targets ‑aloitteen hyväksymät tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet. EcoVadis on myöntänyt Huhtamäelle hopeatason tunnustuksen vastuullisuustyöstämme.
Meillä on sadan vuoden historia ja vahva pohjoismainen perintö, ja toimimme 35 maassa ja 81 tuotantolaitoksessa ympäri maailmaa. Arvomme Välitä, Uskalla, Tee valmiiksi ohjaavat toimintaamme ja auttavat 18 800 työntekijäämme saamaan aikaan muutosta siellä missä sitä tarvitaan. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 3,4 miljardia euroa. Huhtamäki-konsernin pääkonttori on Espoossa, ja emoyhtiö Huhtamäki Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja siitä, kuinka kannamme vastuuta ruoan, ihmisten ja maapallon suojelemisesta löydät osoitteesta www.huhtamaki.com