Huhtamäki ja WasteAid aloittavat merkittävän yhteistyön kiertotalousinnovaatioiden kehittämiseksi yhteisötasolla

HUHTAMÄKI OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 20.5.2020 KLO 13.00

Huhtamäki ja WasteAid aloittavat merkittävän yhteistyön kiertotalousinnovaatioiden kehittämiseksi yhteisötasolla

Johtava maailmanlaajuisesti toimiva vastuullisten elintarvikepakkausten valmistaja Huhtamäki sekä kansainvälinen hyväntekeväisyysjärjestö WasteAid ovat solmineet 900 000 euron arvoisen kumppanuuden, jonka tavoitteena on kehittää kiertotalouden innovaatioita yhteisötasolla Vietnamissa, Intiassa ja Etelä-Afrikassa kahden vuoden ajan. Satavuotisjuhlaansa viettävä Huhtamäki lahjoittaa yhteensä kolme miljoonaa euroa globaaleille kestävän kehityksen edistämiseen liittyville hankkeille, joilla on paikallinen vaikutus. Toimimme tänään, koulutamme huomista varten ja rahoitamme tulevaisuuden innovaatioita. Hankkeet saavat aikaan muutosta siellä, missä sillä on eniten merkitystä, tukemalla maailmanlaajuisten kestävän kehityksen haasteiden ratkaisemista ja rakentamalla kiertotaloutta edistäviä hankkeita.

Huhtamäen rahoittama projekti tarjoaa taloudellista tukea WasteAidille jätehuollon ja kiertotalouden opetukseen ja koulutukseen. Lahjoituksen avulla WasteAid vauhdittaa ja vahvistaa Etelä-Afrikan Johannesburgissa, Vietnamin Ho Chi Minh Cityssä sekä Intian Guwahatissa avainsidosryhmien kanssa paikallisia ratkaisuja, jotka luovat arvoa ja vähentävät jätettä ja saasteita. Tavoitteet ovat linjassa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa.

“Siirtyminen kohti kiertotaloutta tarjoaa suunnattomasti mahdollisuuksia maailmanlaajuiselle kehitykselle, ja WasteAid on ylpeänä muutoksen eturintamassa. WasteAidin ja Huhtamäen merkittävä kumppanuus parantaa mahdollisuuksiamme vaikuttaa ja on valtava virstanpylväs WasteAidin kehityksessä. Olemme iloisia saadessamme työskennellä Huhtamäen tiimin kanssa tämän uraauurtavan aloitteen parissa seuraavat kaksi vuotta”, sanoo WasteAidin toimitusjohtaja Ceris Turner-Bailes.

“Haluamme saada aikaan muutosta siellä, missä sillä on eniten merkitystä. Haluamme tukea paikallisia yhteisöjä konkreettisesti, tarjoamalla koulutusta ja opastusta jätteenkäsittelystä ja kiertotaloudesta. Voimme saavuttaa kunnianhimoiset kestävän kehityksen tavoitteemme vain yhteistyössä koko arvoketjun kanssa. Valitsimme WasteAidin koska sen työn tulokset näkyvät jo nyt muoviroskan vähentymisenä. Esimerkki tästä on heidän projektinsa Länsi-Afrikassa, missä harjoittelijat tekevät muovista tarpeellisia tuotteita, kuten katukiviä. Paikallinen tiimi esti nopeasti miljoonan muovikassin polttamisen tai päätymisen mereen. Vielä vuoden jälkeen 55 perhettä jatkaa muovijätteiden keräämistä, lajittelua ja käsittelyä, ja vähentää näin saasteita ja hiilidioksidipäästöjä sekä suojelee yhteisönsä terveyttä Gunjurissa, Gambiassa. Kumppanuutemme WasteAidin kanssa opettaa meille paljon. Jaamme saamamme opit globaalien sidosryhmiemme kanssa osana vastuullisuustyötämme toteuttaessamme vuoteen 2030 tähtäävää strategiaamme”, sanoo Huhtamäen toimitusjohtaja Charles Héaulmé.

WasteAidin asiantuntemusta vastuullisessa jätehuollossa hyödynnetään osaamisen jakamisessa, liikeideoiden kehittämisessä ja markkinoiden luomisessa kierrätettäville materiaaleille. Tarkoituksena on edistää innovaatioita ja luoda uusi vihreä yrittäjäsukupolvi. Kaksivuotinen ohjelma kouluttaa ja inspiroi monimuotoisia yhteisöjä pilvipohjaisen oppimisalustan avulla, verkostoitumistapahtumissa sekä koulutusohjelmien ja paikallisten innovaatiokilpailuiden kautta. 

Hanke nopeuttaa tiedon jakamista ja synnyttää hienoja ideoita yhteisöissä, joita kehno jätehuolto koskettaa eniten. Kehittämällä vaihtoehtoja kaatopaikoille ja jätteen polttamiselle tehdään kodeista asumiskelpoisempia, vähennetään terveyshaittoja ja vahvistetaan paikallisia talousrakenteita.

Kumppanuuden johdossa jatkaa WasteAidin väliaikaisena johdon tukena toimiva Ray Georgeson, kunnes hankkeelle on nimetty vastaava projektijohtaja.

Lisätietoja:
 
Katariina Hietaranta, johtaja, ulkoinen viestintä, Huhtamäki Oyj, puh. 010 686 7863

Zoë Lenkiewicz, Head of Programmes and Engagement, WasteAid, media@wasteaid.org, puh. +44 7720 706 155

WasteAid on Isoon-Britanniaan rekisteröity hyväntekeväisyysjärjestö, jonka jätteenkäsittelyn ammatilaiset ovat perustaneet torjumaan maailmanlaajuista jätekriisiä. Kaksi miljardia ihmistä on jätteenkeräyksen ulkopuolella ja kolmella miljardilla ihmisellä ei ole kunnollista jätteiden sijoituspaikkaa. Tästä johtuen jätteitä päätyy jokien kautta lopulta valtameriin

WasteAid työskentelee yhteisöissä matalan tulotason maissa ehkäistäkseen ilmastonmuutoksen juurisyitä ja merien muovisaastetta.

WasteAid jakaa tietoa ja osaamista jätteenkäsittelystä matalan tulotason maissa – opastaa ihmisiä työllistämään itsensä kierrätysyrittäjinä ja vaikuttaa päätöksentekijöihin ja lahjoittajayhteisöön jotta jätteenkäsittelyn investointeja kasvatettaisiin.

Huhtamäki on maailmanlaajuisesti johtava noutoruuan ja elintarvikkeiden pakkausratkaisujen toimittaja. Innovatiiviset tuotteemme auttavat päivittäin miljardeja kuluttajia ympäri maailmaa tekemään vastuullisia elämäntapavalintoja. Pakkauksilla on merkittävä rooli elintarvikkeiden turvallisuudessa ja käytettävyydessä. Olemme sitoutuneet tekemään entistä helpommin kierrätettäviä pakkauksia ja toimimaan kaikessa kestävää kehitystä edistäen. Keskitymme saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon ja suunnittelemaan kaikki tuotteemme kierrätettäviksi, kompostoitaviksi tai uudelleen käytettäviksi vuoteen 2030 mennessä.

Meillä on sadan vuoden historia ja vahva pohjoismainen perintö. 19 000 työntekijäämme tuottavat älykkäitä seuraavan sukupolven pakkauksia 35 maassa ja 81 tuotantolaitoksessa ympäri maailmaa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 3,4 miljardia euroa. Huhtamäki-konsernin pääkonttori on Espoossa, ja emoyhtiö Huhtamäki Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja kestävän kehityksen toimintasuunnitelmasta ja tavoitteestamme osoitteessa www.huhtamaki.com.