Huhtamäen tilinpäätös ja toimintakertomus 2018 julkaistu

HUHTAMÄKI OYJ TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 21.2.2019 KLO 14.00

Huhtamäen tilinpäätös ja toimintakertomus 2018 julkaistu

Huhtamäki Oyj:n vuoden 2018 tilinpäätös on julkaistu yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.huhtamaki.fi. Huhtamäki 2018 -julkaisu sisältää tilikautta 1.1.-31.12.2018 koskevan hallituksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen, tilintarkastuskertomuksen, hallinto- ja ohjausjärjestelmää koskevan selvityksen ja palkka- ja palkkioselvityksen lisäksi toimitusjohtajan katsauksen.

Julkaisu on lisäksi tämän tiedotteen liitteenä.

HUHTAMÄKI OYJ
Konserniviestintä

Huhtamäki on maailmanlaajuisesti toimiva ruuan ja juoman pakkaamisen asiantuntija. 77 tuotantolaitoksen ja 24 vain myyntiin keskittyvän yksikön verkostomme yhteensä 34 maassa antaa meille erinomaiset valmiudet tukea asiakkaidemme kasvua kaikkialla, missä he toimivat. Noin 17 700 työntekijäämme kehittää ja valmistaa kolmea eri teknologiaa hyödyntäen pakkauksia, jotka auttavat huipputuotteita saavuttamaan enemmän kuluttajia, helpommin. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 3,1 miljardia euroa. Emoyhtiö Huhtamäki Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä, ja yhtiön pääkonttori on Espoossa. Lisätietoja osoitteessa www.huhtamaki.fi.

get_app Huhtamäki Oyj Tilinpäätös ja toimintakertomus 2018