Huhtamäki nimittää toimitusjohtajaksi Charles Héaulmén

HUHTAMÄKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.1.2019 KLO 16.00

Huhtamäki nimittää toimitusjohtajaksi Charles Héaulmén

Suunniteltu toimitusjohtajan vaihdos toteutuu, kun Jukka Moisio jättää tehtävänsä pitkän ja menestyksekkään kauden jälkeen. Charles Héaulmé (52) on nimitetty Huhtamäen uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään yhtiökokouksen jälkeen 26.4.2019.

"Haluan kiittää Jukka Moisiota lämpimästi hänen erinomaisista saavutuksistaan Huhtamäen johdossa yli vuosikymmenen ajan. Hän nosti yhtiön erittäin vaikeasta tilanteesta vankalle kasvu-uralle ja johtavaksi globaaliksi ruokapakkauksiin keskittyväksi yritykseksi. Jukka Moision johdolla yhtiö on onnistunut luomaan merkittävää arvoa osakkeenomistajille", sanoo Huhtamäen hallituksen puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä.

"Olen kiitollinen ja ylpeä tiimimme saavutuksista näiden vuosien aikana. Tämä on hyvä hetki jättää yhtiö; se on hyvässä kunnossa ja meillä on meneillään useita hienoja hankkeita, jotka luovat uusia kasvumahdollisuuksia", Jukka Moisio kommentoi.

Charles Héaulmé tulee Huhtamäelle Tetra Pakista, jossa hän on ollut Euroopan ja Keski-Aasian johtajana vuodesta 2015. Aiemmin hän on toiminut Tetra Pakin johtotehtävissä eri puolilla maailmaa vuodesta 1999 lähtien. Hän on myös toiminut kontrollerina Bosch Braking Systems Divisioonassa 1994-1999, ja KPMG:n vanhempana tilintarkastajana 1990-1993.

"Charles Héaulmén kokemus liiketoiminnan ja ihmisten johtajana on vaikuttava. Hänellä on taito löytää uusia näkökulmia, rakentaa tiimejä ja saada aikaan tuloksia. Huhtamäen hallitus on vakuuttunut, että hänellä on tarvittava näkemys, globaali kokemus ja syvällinen ymmärrys ruokapakkausliiketoiminnasta johtaakseen Huhtamäen seuraavaan vaiheeseen", sanoo hallituksen puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä.

"Olen erittäin otettu nimityksestäni ja tehtävästäni johtaa tämä hieno yhtiö tulevaisuuteen. Huhtamäen kehitys, erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana, on ollut vaikuttavaa. Olen sitoutunut tekemään parhaani tämän hyvän kehityksen jatkamiseksi ja edessämme olevien merkittävien mahdollisuuksien toteuttamiseksi. Odotan jo innolla työskentelyä tiimini kanssa tuottaaksemme arvoa asiakkaillemme ja osakkeenomistajille", Charles Héaulmé kommentoi nimitystään.

Lisätietoja:
Pekka Ala-Pietilä, hallituksen puheenjohtaja, puh. 010 686 7118
Leena Lie, markkinointi- ja viestintäjohtaja, puh. 010 686 7943

HUHTAMÄKI OYJ
Hallitus

Huhtamäki on maailmanlaajuisesti toimiva ruuan ja juoman pakkaamisen asiantuntija. 78 tuotantolaitoksen ja 24 vain myyntiin keskittyvän yksikön verkostomme yhteensä 34 maassa antaa meille erinomaiset valmiudet tukea asiakkaidemme kasvua kaikkialla, missä he toimivat. Noin 18 100 työntekijäämme kehittää ja valmistaa kolmea eri teknologiaa hyödyntäen pakkauksia, jotka auttavat huipputuotteita saavuttamaan enemmän kuluttajia, helpommin. Liikevaihtomme vuonna 2017 oli 3,0 miljardia euroa. Emoyhtiö Huhtamäki Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä, ja yhtiön pääkonttori on Espoossa. Lisätietoja osoitteessa www.huhtamaki.fi.

get_app Charles Héaulmé CV_FI get_app Charles-Heaulme