Huhtamäki Oyj:n omien osakkeiden luovutus

HUHTAMÄKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.4.2019 KLO 14.35

Huhtamäki Oyj:n omien osakkeiden luovutus

Yhteensä 15 000 Huhtamäki Oyj:n omaa osaketta on tänään luovutettu vastikkeetta yhtiön toimitusjohtajalle Charles Héaulmélle osana hänen palkitsemistaan.

Suunnattu anti perustuu yhtiön vuoden 2019 varsinaisen yhtiökokouksen antamaan valtuutukseen ja yhtiön hallituksen valtuutuksen perusteella tekemään päätökseen.

Luovutuksen jälkeen Huhtamäki Oyj omistaa yhteensä 3 410 709 omaa osaketta (3,17 % kaikista osakkeista).

Lisätietoja:
Sami Pauni, hallinto- ja lakiasiainjohtaja, puh. 010 686 7116

HUHTAMÄKI OYJ
Konserniviestintä

Huhtamäki on maailmanlaajuisesti toimiva ruuan ja juoman pakkaamisen asiantuntija. 78 tuotantolaitoksen ja 24 vain myyntiin keskittyvän yksikön verkostomme yhteensä 34 maassa antaa meille erinomaiset valmiudet tukea asiakkaidemme kasvua kaikkialla, missä he toimivat. Noin 17 700 työntekijäämme kehittää ja valmistaa kolmea eri teknologiaa hyödyntäen pakkauksia, jotka auttavat huipputuotteita saavuttamaan enemmän kuluttajia, helpommin. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 3,1 miljardia euroa. Emoyhtiö Huhtamäki Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä, ja yhtiön pääkonttori on Espoossa. Lisätietoja osoitteessa www.huhtamaki.fi.