Sisäinen valvonta ja sisäinen tarkastus

Päivitetty: 3.3.2026

Sisäisen valvonnan yleiskuvaus

Tuloksellinen liiketoiminta edellyttää konsernin toimintojen, prosessien ja käytäntöjen jatkuvaa kehittämistä ja valvontaa. Sisäinen valvonta on olennainen osa konsernin hallinto- ja johta­misjärjestelmää. Yhtiö on määritellyt sisäisen valvonnan toimin­taperiaatteet. Hallitukselle ja toimitusjohtajalle kuuluu vastuu sisäisen valvonnan järjestämisestä. Tarkastusvaliokunta seuraa sisäisen valvonnan tehokkuutta ja tuloksellisuutta sekä taloudelli­sen raportoinnin oikeellisuutta.

Sisäinen valvonta on prosessi, jonka tavoitteena on kohtuudella varmistua konsernin strategisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Vastuu sisäisen valvonnan järjestämisestä kuuluu konsernin toimivalle johdolle. Sisäisen valvonnan toimeenpanoon osallistuu konsernin koko toimintaorganisaatio. Sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistua konsernin taloudellisen raportoinnin luotettavuudesta, toimintojen tehokkuudesta ja tuloksellisuudesta sekä lainsäädännön ja muiden säännösten noudattamisesta.

Taloudellisen raportoinnin valvontajärjestelmien avulla varmenne­taan, että konsernin taloudellinen raportointi toteutetaan luotetta­valla tavalla ja pyritään varmistumaan siitä, että yhtiön julkistamat taloudelliset raportit ja muu markkinoille annettu informaatio antavat oikeat ja riittävät tiedot konsernin taloudellisesta tilasta. Operatiivisten toimintojen valvonnan tavoitteena on varmistua konsernin toimintojen tehokkuudesta ja tuloksellisuudesta sekä strategisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta.

Lainsäädäntöön ja muihin säännöksiin kohdistuvan valvonnan tarkoituksena on varmistua, että konsernissa noudatetaan sovellet­tavaksi tulevaa lainsäädäntöä ja muita säännöksiä.

Konsernin kaikki toiminta perustuu Huhtamäen arvoihin – Välitä, Uskalla, Tee valmiiksi – jotka määrittävät kulttuurin ytimen ja toi­mintatavat sekä tarjoavat viitekehyksen toimintamalleille, jotka on kirjattu Huhtamäen Toimintaohjeisiin (Code of Conduct), politiikkoi­hin ja ohjeistuksiin. Vastuun- ja työnjaon asianmukainen määrittely mahdollistaa tehokkaasti toimivan päätöksentekojärjestelmän.

Konsernipolitiikkoja, standardeja ja toimintaohjeita noudatetaan kaikissa liiketoimintasegmenteissä ja  -yksiköissä. Konsernissa sovellettavat politiikat, standardit ja toimintaohjeet koskevat esimerkiksi taloudellisia, henkilöstöön, yritysvastuuseen, ympäris­töön, lainsäädäntöön ja vaatimustenmukaisuuteen ja riskienhal­lintaan liittyviä seikkoja. Konsernipolitiikkojen lisäksi liiketoimin­tasegmenteissä ja  -yksiköissä on tarkempaa ohjeistusta sisältäviä paikallisia politiikkoja.

Taloudellisen raportoinnin luotettavuus add_circle_outline

Konsernin taloudellista johtamista ja toimintojen valvontaa tukevat ja koordinoivat konsernin taloushallinto ja liiketoimintasegment­tien ja  -yksiköiden controller-verkosto. Konsernin taloudellisessa raportointiprosessissa noudatetaan konsernin taloudellista raportointia koskevia toimintaohjeita ja standardeja. Tilinpää­tösstandardien tulkinta ja soveltaminen on keskitetty konsernin taloushallintoon, joka ylläpitää taloudellista raportointia koskevia toimintaohjeita ja standardeja sekä huolehtii niihin liittyvästä sisäi­sestä tiedottamisesta. Konsernin taloushallinto myös valvoo näiden ohjeiden ja standardien noudattamista. Raportoinnin ja vuosittais­ten toimintasuunnitelmien prosessien valvonta perustuu konsernin raportointiperiaatteisiin, joiden määrittämisestä ja keskitetystä ylläpidosta vastaa konsernin taloushallinto. Periaatteita sovelletaan yhdenmukaisesti koko konsernissa ja käytössä on yhdenmukainen konserniraportointijärjestelmä.

Toimintojen tehokkuus ja tuloksellisuus add_circle_outline

Liiketoiminnan strategia sekä siihen liittyvät tavoitteet ja tavoit­teiden saavuttamiseksi tarpeelliset toimenpiteet on määritelty konserninlaajuisesti. Vuositavoitteet ja niiden saavuttamisen seuraamiseksi tarpeelliset tunnusluvut on asetettu, hyväksytty ja tiedotettu vuosittaisen suunnitteluprosessin yhteydessä. Tavoittei­den saavuttamista seurataan kuukausittain ja neljännesvuosittain liiketoimintasegmenttien ja  -yksiköiden linjaorganisaation seuran­taprosessin yhteydessä.

Tavoitteiden saavuttamisen seuraamiseksi määriteltyjä tunnus­lukuja seurataan jatkuvasti. Valvonnan tavoitteena on tunnistaa riskitekijät sekä suunnitella riskejä ehkäiseviä ja havainnoivia kont­rolleja. Liiketoimintasegmenttien ja  -yksiköiden johto ryhtyy tarvit­taessa korjaaviin toimenpiteisiin sekä valvoo niiden toteuttamista. Korjaavien toimenpiteiden tulee noudattaa konsernin politiikkoja ja standardeja. Laadunvarmistukseen liittyviä sekä turvallisuuteen ja ympäristöön vaikuttavia prosesseja ja toimintatapoja tarkastetaan sekä sisäisesti että ulkopuolisten asiantuntijoiden toimesta.

Konsernissa noudatetaan World class operations  -ohjelmia, joiden tarkoituksena on tunnistaa ja toimeenpanna toimintojen paranta­miseen tähtääviä projekteja.

Lainsäädännön ja muiden säännösten noudattaminen add_circle_outline

Konserninlaajuisia politiikkoja on annettu muun muassa korruption torjunnasta, hyvästä hallinnointitavasta, kilpailuoikeudellisten säännösten noudattamisesta, tietosuojasta, pakotteiden nou­dattamisesta, tietoturvasta, sopimuksista, vaateiden hallinnasta, riita-asioista ja niiden käsittelyistä sekä sisäpiiriasioista. Politiikko­jen noudattaminen on järjestetty viestinnän ja koulutuksen kautta. Konsernilla on globaali ethics and compliance -toiminto. Sisäinen tarkastus kattaa myös politiikkojen ja määriteltyjen kontrollien noudattamisen.

Sisäisen tarkastuksen yleiskuvaus

Sisäisellä tarkastuksella tehostetaan yhtiön hallitukselle kuuluvan valvontavelvollisuuden hoitamista. Sisäisen tarkastuksen tavoit­teena on osaltaan varmistaa, että konsernin toiminta on tehokasta ja tuloksellista, informaatio ajantasaista ja luotettavaa, ja että asetettuja politiikkoja ja toimintatapoja noudatetaan.

Konsernilla on sisäisen tarkastuksen toiminto ja tarkastustoiminta on vuonna 2025 suoritettu sisäisin resurssein. Sisäisessä tarkastuk­sessa noudatetaan Institute of Internal Auditors  -järjestön eettisiä sääntöjä ja muita ohjeistuksia. Sisäisiä tarkastuksia on suoritettu vuoden 2025 aikana kuukausittain sisäisen tarkastuksen vuosisuun­nitelman mukaisesti ennalta määritellyissä konsernitoiminnoissa sekä liiketoimintasegmentti- että liiketoimintayksikkötasolla.

Konsernin sisäisen tarkastuksen toiminto arvioi riippumattomasti ja systemaattisesti konsernin johtamis- ja hallinnointijärjestelmien sekä liiketoimintaprosessien ja riskienhallinnan toimivuutta, tehok­kuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Sisäisen tarkastuksen toiminto antaa tarkastusraporteissaan suosituksia edellä mainittujen sisäi­sen valvonnan, järjestelmien ja prosessien kehittämiseksi. Tämän tarkoituksena on varmistaa konsernin asettamien strategisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttaminen.

Tarkastusvaliokunta vahvistaa sisäisen tarkastuksen vuosisuun­nitelman, johon valitaan tarkastuskohteita konsernin strategisten tavoitteiden, arvioitujen riskien sekä hallituksen ja konsernin toimivan johdon määrittelemien painopistealueiden sekä rotaa­tioperiaatteen mukaisesti. Sisäisen tarkastuksen toiminto raportoi tarkastusvaliokunnalle. Lisäksi tarkastuksen tuloksista informoi­daan toimitusjohtajaa, talousjohtajaa, hallinto- ja lakiasiainjoh­tajaa, ethics and compliance  -toiminnosta vastaavaa henkilöä, muita konsernitoimintojen edustajia tarpeen mukaan sekä kunkin tarkastettavan liiketoimintasegmentin ja  -yksikön johtoa. Sisäisen tarkastuksen antamien suositusten aiheuttamien toimenpiteiden toteutumista seurataan segmenttijohdon ja sisäisen tarkastuksen toimesta. Seurannan tulokset raportoidaan tarkastusvaliokunnalle.

Ennen sisäisen tarkastuksen kohteessa tehtävää kenttätyötä sisäinen tarkastus kerää esiaineistoa ja paneutuu tarkastuskoh­detta koskeviin tietoihin ja materiaaleihin. Kenttätyön yhteydessä kirjataan lisää tarkastuskohdetta koskevia havaintoja. Sisäisen tar­kastuksen raportit sisältävät keskeiset havainnot, johtopäätökset ja suositukset kontrollien kehittämiseksi. Tarkastuskohteen johto laatii toimenpidesuunnitelman havaittujen riskien hallinnoimiseksi ja kehittääkseen kontrolleja tarkastuksessa havaittujen puutteiden korjaamiseksi. Linjajohto ja konsernin sisäisestä tarkastuksesta vastaava henkilö seuraavat säännöllisesti toimenpidesuunnitelman täytäntöönpanoa.